Hyvä syntyy hyvästä


Mistä muodostuu miellyttävä ravintolakokemus? Maistuvasta, laadukkaasta ruoasta, siististä ja viihtyisästä miljööstä ja ennenkaikkea ammattitaitoisesta, ystävällisestä asiakaspalvelusta. Olemme täällä kaikkia asiakkaitaimme varten ja  haluamme tehdä parhaamme viihtymisenne eteen. Kehittämme paveluitamme koko ajan asiakkaita kuunnellen. Kiinnitämme huomiota myös työviihtyvyyteen, sillä hyvinvoivat, tyytyväiset työntekijät ovat avainasemassa laadukkaan asiakaspalvelun takaamiseksi.

Tarinamme


Yhteinen historia ravintolamme toimipaikan kanssa alkoi jo 1990. Olemme olleet täällä töissä ja asiakkaina aiempien ravintolayrittäjien aikana.  Vuosikausia ideoimme ja pohdimme perheen kesken,  millaisen ravintolakokonaisuuden juuri tässä paikassa itse toteuttaisimme. Kun kevätalvella 2022 kiinteistöön haettiin uutta ravintolayrittäjää, päätimme tarttua tilaisuuteen ja laittaa ideamme testiin. 2,5 kk aikana perustimme yrityksen ja remontoimme / päivitimme asiakastilat makumme mukaiseksi. Vappuna -22 uusi ravintola Pukki avasi ovensa ja matkamme ravintolayrittäjinä alkoi.

Olemme halunneet luoda viihtyisän kohtaamispaikan, jonne kaikki voivat tulla syömään, juomaan ja viihtymään. Eriyttämällä ravintolapuolen ja pubin toiminnan omille alueilleen, pystymme toteuttamaan tasokkaampia palveluita erilaisille asiakkaile ja erilaisiin tarpeisiin. Haluamme kehittyä ja kehittää toimintaamme jatkuvasti. Pienenä yrityksenä näemme vahvuutenamme joustavuuden ja nopeuden reagoida erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Palvelemme niin yksityisiä, yrityksiä kuin yhteisöjäkin ja pystymme tarjoamaan monenlaisia palvelukokonaisuuksia esim. juhla- ja kokouspalveluista tyhy-toimintaan asti. Ota yhteyttä ja kysy rohkeasti lisää. Räätälöidään yhdessä juuri sinun tarpeisiisi soveltuva kokonaisuus!

Ammattitaitoinen tiimi

Upea tunnelma

Tuoretta ja maukasta

Tiimimme


Ravintola Pukin tekijätiimi koostuu monen alan taitureista


Pienessä yrityksessä toimimme kaikki joustavasti eri tehtävissä tarpeen mukaisesti. Vakituisen henkilöstön lisäksi apunamme häärii myös perheenjäseniä ja opiskelijoita. Haluamme kuitenkin kaikki tehdä parhaamme tarjotaksemme teille miellyttäviä ravintolaelämyksiä.